Istuin työterveyslääkärin vastaanotolla verenpainemittari käsivarrella. Pyöreät vuodet olivat tulleet täyteen, ja johdolle kuului tuolloin tarkempi tarkastus. Lääkäri kävi papereitani läpi ja pysähtyi viikkotunteihini. Olin itse merkinnyt ne lomakkeeseen, tietenkin totuudenmukaisesti. En osannut tai ehkä edes uskaltanut valehdella itselleni.
Sitten hän laski paperin pöydälle ja katsoi minua pitkään.
”Marjaana, milloin tämä kiire loppuu?”
Katsoin häntä suu auki. En ymmärtänyt kysymystä.
Kiire ei ollut minulle tila, jolla olisi alku ja loppu. Se oli enemmänkin ilmaa, jota hengitin. Töitä tehtiin, asioita tapahtui, kokouksesta mentiin seuraavaan ja kalenterissa oli aina jotakin vähän kauempanakin. Ja jos olen aivan rehellinen, taisin myös rakastaa kiirettä.
Se teki minut tarpeelliseksi.
Vasta vuosia myöhemmin, kun olin tehnyt työurallani lähes täydellisen suunnanmuutoksen sisäisen pakon vuoksi, ymmärsin mitä lääkäri ehkä kysyi. Ei hän kysynyt aikataulustani.
Hän kysyi, tiesinkö vielä kuka olin ilman kiirettä.
Rakas lukija ♡
Jatkan tässä Feminiinisen tietoisen johtajuuden (FTJ) laatujen sarjaa. Edellisissä kirjoitin palvelusta ja ykseydestä, ja nyt vuorossa on samalla kahdeksas ja viimeinen laatu, viisaus.
Olen palannut tuohon hetkeen usein, kun olen miettinyt viisautta.
Viisaus on vanha sana. Siinä on jotakin painavaa ja samalla hiljaista, eikä se oikein sovi kiireeseen tai kovin hyvin ansioluetteloonkaan. Sitä olisi hieman hankala ilmoittaa erityisosaamisekseen strategisen suunnittelun ja talousjohtamisen väliin.
Minä en ainakaan ollut erityisen viisas siinä vastaanottohuoneessa. Olin kokenut, tehokas ja työssäni pätevä, mutta täysin kuuro sille, mitä oma elämäni yritti näyttää minulle.
Ehkä juuri tämä kiinnostaa minua viisaudessa kaikkein eniten. Ihminen voi tietää paljon ja silti olla näkemättä jotakin aivan olennaista.
Ajattelen viisautta joskus punertavana lankana asioiden välillä. Se ei kulje suorana eikä aina edes näy, vaan katoaa välillä kiireen, tapahtumien ja omien tulkintojemme alle ja ilmestyy sitten jossakin toisessa kohdassa. Vuosien päästä pieni tapahtuma voi saada kokonaan uuden merkityksen.
Ensimmäinen tulkinta on joskus vain ensimmäinen tulkinta.
Johtamisessa tämän sietäminen voi olla vaikeaa, koska johtajalta odotetaan vastauksia. Mieluiten nopeasti. Jos ongelma saapuu kokoukseen kello yhdeksän, olisi tietysti kätevää, jos todellisuuskin suostuisi valmistumaan viimeistään kymmeneltä.
Usein ei suostu.
Muistan tilanteen, jossa yksi tiimini jäsen käyttäytyi minua kohtaan epäammattimaisesti ja, kuten vasta myöhemmin ymmärsin, oikeastaan kostonhimoisesti. Ensimmäinen vaistoni oli ottaa asia suoraan esille, avoimin kortein ja heti. Se oli periaatteeni ja yleensä hyvä sellainen.
Mutta tällä kertaa jokin sai minut pysähtymään.
Päätin olla hiljaa ja odottaa seuraavaa luonnollista tilaisuutta sen sijaan, että loisin sellaisen itse. Ratkaisu tuntui oudolta juuri siksi, että avoimuus oli minulle arvo. Jouduin miettimään, oliko asian esille ottaminen tässä tilanteessa todella viisasta vai halusinko vain toimia niin kuin olin aina toiminut.
Odotin. Asia selkiytyi ilman tarpeetonta vastakkainasettelua.
Tästä ei tietenkään seuraa, että hiljaisuus olisi viisautta. Joskus se on vain pelkoa hyvin puetussa naamiaisasussa. Samoin odottaminen voi olla oikeaa ajoitusta tai kohtelias nimi sille, ettei halua tehdä epämiellyttävää päätöstä.
Viisaus ei anna valmista menetelmää.
Nykyisessä johtamisessa tietoa on enemmän kuin koskaan. Dataa, tutkimuksia, talouslukuja, henkilöstön kokemuksia, markkinatietoa, hallituksen näkemyksiä ja tietenkin tekoäly, joka pystyy tuottamaan vielä muutaman näkökulman lähes kaikkeen.
Pidän tiedosta. Olen aina pitänyt.
Silti olen ollut tilanteissa, joissa kaikki järkevä tieto on ollut pöydällä ja jokin kokonaisuudessa ei vain ole tuntunut oikealta. Yksittäiset perustelut ovat voineet olla täysin kunnossa. Niiden summa ei.
Antiikin Kreikassa tiedolle ja viisaudelle oli eri sanoja.
Episteme viittasi tietoon, jota voidaan perustella ja opettaa.
Sophia liittyi laajempaan ymmärrykseen, kykyyn nähdä asioiden suhteita toisiinsa.
Voi siis tietää paljon ja silti katsoa väärään suuntaan.
Ihminen ei välttämättä kehity nopeammin, jos häntä painetaan kovempaa, eikä organisaatio uusiudu automaattisesti sillä, että uudistamisesta tehdään jälleen uusi hanke. Toisaalta joskus juuri odottaminen on virhe. Jotakin olisi pitänyt sanoa jo eilen.
Eron joutuu näkemään itse.
Organisaatioissa säilytetään myös paljon sellaista, joka oli kerran hyvä idea: rakenteita, prosesseja ja toimintatapoja, joihin on vuosien aikana kertynyt työtä, rahaa ja ehkä vähän arvovaltaakin. Niistä luopuminen voi tuntua epäonnistumiselta, vaikka kyse olisi yksinkertaisesti siitä, että jokin on täyttänyt tehtävänsä. Jokin voi olla ollut hyvä ja silti tulla tiensä päähän.
Pidän myös vanhasta alkemiallisesta ajatuksesta, ettei kaikkea voi nopeuttaa lisäämällä lämpöä. Liian voimakas tuli saattoi tuhota sen, minkä piti saada kypsyä. Ajatus on vanha, mutta työelämä ei ole tehnyt sitä tarpeettomaksi.
Sen jouduin oppimaan myös itsestäni.
Ne viikot, jotka kymmeniä vuosia sitten laskin tunteina enkä elämänä, palvelivat aikanaan jotakin. Näkyväksi tulemista, kunnianhimoa, halua saada asioita aikaan ja ehkä myös tarvetta todistaa jotakin jollekin.
En halua tehdä siitä ajasta nyt väärää. Paljon hyvää syntyi juuri sen ihmisen työn, sitkeyden ja kunnianhimon kautta. Jälkikäteen on kovin helppo tehdä menneisyydelleen pieni kasvojenkohotus ja järjestää kaikki tapahtumat tukemaan nykyistä viisauttaan.
Elämä ei ollut niin siisti.
Minua kiinnostaa enemmän se hetki, jolloin hyvä ominaisuus alkaa johtaa ihmistä. Pätevyys voi kasvaa niin suureksi, ettei sen alta enää kuule omaa ääntään. Vastuullisuudesta voi tulla tapa kantaa sellaistakin, joka kuuluisi jo jonkun muun kannettavaksi.
Olen nähnyt tätä myös niissä naisissa, joiden kanssa olen työskennellyt.
Joskus emme eksy heikkoutemme vuoksi. Vahvuuskin voi viedä väärään suuntaan, jos siitä tulee ainoa tapa olla maailmassa.
Kokemus ei siksi itsessään tee ihmisestä viisasta. Ihminen voi tehdä kolmekymmentä vuotta työtä ja toistaa saman vuoden kolmekymmentä kertaa, vain hieman eri ihmisten, nimikkeiden ja organisaatiokaavioiden kanssa.
Viisaudessa kokemuksen pitäisi tehdä jotakin myös kokijalle.
Olen kirjoittanut viime vuosina paljon pyhistä ja mystisistä kokemuksista ja joutunut niiden äärellä erottamaan itse tapahtuman siitä selityksestä, jonka sille myöhemmin annan. Johtamisessa tapahtuu minusta jotakin samanlaista. Näemme tilanteen, tulkitsemme sen ja hetken päästä muistamme oman tulkintamme melkein faktana.
Kokemus voi avartaa ihmistä. Se voi myös tehdä hänestä entistä varmemman siitä, minkä hän jo ennestään uskoi tietävän.
Siinä välissä taitaa kulkea yksi viisauden rajoista.
FTJ-mandalassa viisaus tulee viimeisenä, mutta en ajattele sitä johtajuuden kruununa, jonka ihminen saa päähänsä seitsemän muun laadun suorittamisen jälkeen. Elämä ei oman kokemukseni mukaan ole erityisen kiinnostunut tällaisista suoritusjärjestyksistä.
Ajattelen pikemminkin, että viisaudessa muut laadut alkavat vähitellen elää yhdessä. Läsnäolo pitää katseen siinä, mitä todella tapahtuu. Myötätunto tuo kuvaan toisen ihmisen ja totuudellisuus senkin, mitä emme mielellämme näkisi. Luottamus hellittää otetta, luovuus löytää toisen tien, palvelu kysyy mihin omaa voimaa käytetään ja ykseys muistuttaa, ettei maailma jakaudu aivan niin siististi meidän ja muiden puoleen kuin joskus kuvittelemme.
Viisaus syntyy ehkä jossakin niiden välissä.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän se näyttää minusta liittyvän kaiken tietämiseen. Tiedän enemmän kuin ennen ja samalla näen selvemmin, kuinka paljon en tiedä. Outoa kyllä, tämä ei tunnu menetykseltä.
Pikemminkin päinvastoin.
Ajattelen vieläkin joskus sitä lääkäriä kymmenien vuosien takaa ja hänen pöydälle laskemaansa paperia. Siitä vastaanottohuoneesta tähän hetkeen kulkee ehkä juuri se sama punertava lanka. Silloin en nähnyt sitä lainkaan.
Kiire ei yleensä lopu itsestään. Työ ei jonakin aamuna ilmoita, että nyt olet tehnyt riittävästi, eikä kalenteri tyhjennä itseään. Maailma kyllä keksii uuden asian.
Jossakin vaiheessa ihmisen on itse huomattava, mitä hänen elämässään tapahtuu.
Ja ehkä katsottava vähän kauemmin sitä, mitä kokonaisuus yrittää näyttää minulle juuri nyt.
Mukana on alla audiojakso, jossa keskustelen aiheesta Veronican kanssa.
Toivon, että viihdyt mukana.
Rakkaudella ♡ Marjaana
Kiitos, että luet. Tästä voit liittyä kirjeideni lukijaksi:
Liity Sydämen äärelle 🌹
Sydämen äärellä -kirjeen lukijana saat sähköpostiisi uudet blogikirjoitukseni sekä ajoittain ajatuksia kirjoista, tietoisuudesta, johtajuudesta ja sydämen viisaudesta.
Liittyessäsi saat lahjaksi kaksi maksutonta PDF-vihkosta:
FTJ-työkalupakin sekä Oppaan meditaatioon ja henkisiin harjoituksiin.
Marjaana Will-Vidlund
Marjaanan kirjeitä Substackissa: Sydämen äärellä
Web-sivut: alkemiallinennainen.com
S-posti: marjaana (at) alkemiallinennainen.com
IG: @marjaanawv
FB: @mwillvidlund
